Jokohan sitä alkaisi vähän näkyä valoa tunnelin päässä..
Tuolloin 2 viikkoa sitten viimeisen kirjoituksen jälkeen olo muuttuikin todella flunssaiseksi. Viime viikolla tunsin itseni terveeksi (no, ainakin ehkä terveemmäksi) ja kävin ke ja pe kevyet lenkit, torstaina oli agilitykisat. Kova oli hinku juoksemaan, olisihan HCR ollut lauantaina. Perjantai aamuna olin lenkin jälkeen vielä täysin lähdössä juoksemaan sinne, mutta työpäivän aikana vointi suorastaan romahti, oli pakko lähteä Mehiläiseen kesken päivän. Poskiontelontulehdus siellä edelleen, astetta kovempi ab-kuuri ja kortisonia matkaan. Ei tarvinnut miettiä, juokseeko vai ei. Sen jälkeen olenkin ollut levossa (no toki koirien ulkoilutukset ja tuommoiset olen hoitanut), ja tuskallisen hitaasti on vointi kohentunut. Nenäkannu on tullut hyvin tutuksi. Tänä aamuna uskaltauduin kevyelle hölkälle ja ei ainakaan vielä ole vointi huonontunut. Taas ne sormet ja varpaat ristiin.. ;)
Vaan kylläpä sitä tuntee itsensä tyhmäksi. Jos ei ole tähän ikään ja kokemukseen mennessä oppinut, ettei sairaana saa treenata! Ehkä se on hämännyt, että juoksu on noilla "kokeilulenkeillä" tuntunut suht koht normaalilta, eikä kovinkaan tukkoiselta. Mutta silti. Ehkä tästä voi joku ottaa opiksi, että jos joutuu osallistumistaan johonkin tapahtumaan arpomaan, tai miettimään ennen treeniä, pystyykö.. EI KANNATA. Mieluummin 1-2 päivää lepoa ja back on track, kuin kolmatta viikkoa telakalla.. No, jospa nyt olisi oppinut? Ehkä? :)
Palataan asiaan! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti